keskiviikko 17. helmikuuta 2016

AUKI AVOIMUUS

No niin. Nyt vaihtui opettaja, eli uusin aihein uusiin haasteisiin. Pohdittavana on avoimuus yrityksessä. Tätäkin on varmaan hyvin montaa sävyä, mitä tarkoitetaan avoimuudella, ja onko se suoran takki auki toimintaa. Ja mikä on yrityskuvalle myönteistä avoimmuutta???

Itse työskentelen yrityksessä, jossa on toimintatapana että ei ole mitään salattavaa, vaan avoimin toimin, jolloin työntekijöillä on tunne että kaikki puhaltaa yhteen hiileen ja olemme tärkeänä osana yritystä. Ni okei, ehkä jotkut yrityskaupat on pakkokin pitää johtajiston asiana, mutta jo sellainen tulee, tietää työntekijät asiasta ennen virallista tiedottamista....ettei tarvitse lehdestä lukea mitä meidän yritykselle kuuluu. Meillä työntekijät pidetään mielestäni hyvin ajan tasalla, ja esimerkiksi johtoryhmän asioista ja päätöksistä tulee jokaiselle viimeistään seuraavana päivänä sähköposti, jossa on johtoryhmän käsittelemät asiat, sekä miten ne on ratkaistu tai mihin toimiin ryhdytään. Olisi hyvin mielenkiintoista jos johtoryhmään kuuluvat kirjoittaisi vuorotellen oman sivun blogiin...pääsisipä näkemään miten eri tyylisiä eri johtajat ovat. Ja kuka bloggaa milläkin tyylillä.

Johtajat pitäisi olla itse hyvin some orjentoituneita ja ymmärtää sen mahdollisuuden ja mahdin. Yrityksen virallinen blogi tosin noudattaa tiettyjä sääntöjä ja pitää kuvastaa sekä pitää yllä yrityksen imago, mutta sitten voisi olla se sisäinen blogi, joka tuo asiat ja tapahtumat sekä johtajien mietteet lähelle työntekijöitä. Ja miksipä ei voisi työntekijät vuorollaan kirjoittaa blogiin oman tekstinsä ja vaikka kertoa työpäivästä...näin saisi ne pomo-ihmisetkin lukea miten alaiset viettävät oman työaikansa :) ....ja mikä ettei niitä videoitakin voisi julkaista täällä henkilökunnan blogissa.
Juu, tätä pitääkin hieman taas maistella ja pureskella ja sitten sen jälkeen pohtia lisää....see you.





1 kommentti:

  1. Riippuu varmaan todella paljon alasta ja yrityksen tavoitteista sekä strategioista (tai jostain sellaisesta)miten avoimia ollaan: ollaanko erikseen ulkona ja sisällä vai kenties vain jossakin. Itse olen sitä mieltä, että esim. intrat ovat menneen maailman tuotteita ja foorumeita. Intra on todella raskas päivittää ja pitää yllä ja organisaatiot tarvitsevat huomattavasti jouhevamman ja nopeamman keskustelufoorumin työskentelyvälineekseen. Isojenkin yritysten pitää pystyä toimimaan nopeasti ja ketterästi, joten tiedonkulku ja vuorovaikutuksen nopeus ovat tulevaisuudessa taatusti kilpailuvaltteja.

    VastaaPoista