sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

AJATUKSIA TOISTEN OPISKELIJOIDEN BLOGEISTA

Näkökulmat johtamiseen digiajassa blogissa oli hyvin mielenkiintoinen teksti, jossa pohdittiin avoimuutta. Tekstissä pohdittiin mahdollisuutta pystyä puhumaan avoimesti työyhteisössä niin positiivisista kuin negatiivisista asioista. Yksilötasolla oikeutta ja mahdollisuutta ottaa puheeksi myös hankalat ja vaativat asiat.  Pohdinta oli, ettei organisaation toiminta voi kehittyä mihinkään suuntaan, ellei palautetta voi antaa eikä vastaanottaa avoimesti. Myös luottamus on menestyvän työyhteisön edellytyksiä ja se syntyy ainoastaan ihmisten välisten kanssakäymisen, työyhteisön sekä vuorovaikutuksen vaikutuksesta.

Muiden opiskelijoiden blogeja lukiessa avoimuuden teemassa toistui hyvin samat asiat. Ajankohtaisia teemoja johtamisesta blogissa pohdinta on saman kaltaista. Siinä pohdittiin esimiehen ja työntekijän välillä vallitsevaa hyvää luottamussuhdetta, joka lisää avointa vuorovaikutusta. Avoimuutta lisää myös että esimies kohtelee alaisiaan tasa-arvoisesti. Jos esimies suosii joitakin henkilöitä, tämä johtaa siihen, että ei suosiossa olevat henkilöt vetäytyvät kuoreensa eivätkä puhu avoimesti esimiehen kanssa. Avoimuutta lisää myös se, että esimies on kiinnostunut työntekijänsä hyvinvoinnista ja henkilökohtaisesta elämästään.

Nämä ovat äärettömän tärkeitä näkökohtia yrityksen avoimuudesta ja hyvinvoinnista puhuttaessa. Itsellä on muutama kirja, joita olen lukenut ajoittain kun aikaa on ollut. Kirjat ovat Anja Alasillan Blogi tulee töihin ja Katleena Kortesuon Sano se someksi 1. Vielä enemmän olen lukenut artikkeleita joissa kirjoitetaan yrityksen hyvinvoinnista, avoimuudesta ja niiden vaikutuksesta. Aihe on aika herkkä, mutta pitäisi olla päivänselvä asia. Esimiehen pitäisi omata erittäin hyvät havanointikyvyt katsellessaan ja kuunnellessaan alaisia. Persoonia on monenlaisia ja toiset voivat kokea saman tapahtuman ja asian aivan eri tavoilla. Kunnioitus jokaisen mielipiteeseen ja arvostus kaikkia kohtaan. Jos ilmenee ongelmia, voi olla hyvinkin haastavaa kertoa asiasta esimiehelle, koska on pelko, että tilanne voi pahentua. Positiivisten asioiden esiin tuominen onkin yleensä hyvin helppoa, mutta negatiivisten asioiden saattaminen esiin onkin haastavaa.

Ohjeistuksessa oli että pitäisi kirjoittaa esimerkki, miten veisin omalle työpaikalle näitä avoimuuden toimintatapoja, ja kuinka sen saattaisin työyhteisön tietoisuuteen. Riittänee tässä kohtaa että olen antanut omalle työnantajalle tämän oman blogisivun osoitteen, jolloin hän pääsee lukemaan minun mietteitä ja ajatuksia. Vastuu on sitten hänellä, lukeeko ja jos lukee niin mitä ajatuksia se hänessä herättää. En siis tiedä lukeeko vai ei.